Keilailuyritys Kimmo Lehtonen Oy
Kimmo Lehtonen Oy:n toimialana on keilailuun ja urheiluun liittyvä liiketoiminta. Yrityksen tavoitteena on kasvattaa suomalaisten keilailutietoisuutta ja aktiivisten keilaajien määrää sekä toimia edelläkävijänä ja uusien innovatiivisten keilapalveluiden kehittäjänä Suomessa. Tavoitteena on myös tukea olemassa olevien keilahallien toimintaedellytyksiä täydentämällä nykyistä keilahallitarjontaa.
BowlCircus-keilaviihdekeskusten toiminta-ajatuksena on tuottaa elämyksellisiä keilailupalveluita ympäri vuoden erilaisille asiakasryhmille sekä järjestää kansallisia ja kansainvälisiä keilailuturnauksia. Syyskuussa 2008 avattiin ensimmäinen BowlCircus-keilaviihdekeskus, uudenaikainen viihdekeilahalli Vantaalle Flamingon viihdekeskukseen.
Marraskuussa 2008 avattiin edustava ja viihtyisä viihdekeilahalli BowlCircus-keilaviihdekeskus Sello Espooseen Sellon kauppakeskuksen yhteyteen. BowlCircus-keilaviihdekeskukseksi on liittynyt myös Vuokatissa toimiva Vuokatti Bowling. |