Brunswick BowlingVuokattiPepsi Max - Hartwall

Keilakoulu

 

Keilailu sopii kaiken ikäisille ja -kuntoisille. Jo 2-vuotias pystyy tuuppaamaan pallon vanhempiensa ja ränniesteiden ansiosta siten, että keiloja kaatuu takuuvarmasti. Toinen ääripää löytyy veteraanisarjoista, joihin voi osallistua 65-vuotiaasta lähtien, vanhin osallistuja on tiettävästi ollut jopa yli 90-vuotias. Onnistumisia keilailussa saavat kaikki jo ensimmäisestä tunnista lähtien.

Keiloja kaataakseen on hyvä olla mielessä tietyt perusasiat: Rintamasuunta keiloihin päin kuten myös pallokäden kämmen. Kävele lähes normaalilla rytmillä (aloittelijan on helpoin ottaa 4 askeleen vauhti) siten, että heittokäsi ja heittokäden jalka lähtevät yhtä aikaa liikkeelle. Tähtäys kärkikeilan "poskelle", pieni niiaus ja pallo rauhallisella saatolla matkaan. Tähtäämistä helpottavat merkit vauhdinottoalueella ja radalla. Niitä hyväksi käyttämällä löytyy se oma keiloja kaatava heittolinja.

Huippukeilaajat heittävät kierreheittoja, mutta niiden heittäminen vaatii erilaisen tekniikan lisäksi myös pallon, jossa on tarttuvampi pinta. Keilahallin yleisillä palloilla kierteen tekeminen on huomattavasti vaikeampaa, joten niillä ei kierreheittoja juuri kannata kokeilla.

Hohtokeilailu on laskenut lajiin tutustumisen kynnystä. Sinällään se on samaa keilaamista, mutta silloin rata on valaistu diskojen tapaan hohtavan siniseksi ja hallissa soi mukava poppi rennon tunnelman aikaansaamiseksi. Pisteiden laskeminen jää tietokoneen huoleksi, joten siihen ei tarvitse energiaa tuhlata. Keilauksen jälkeen saa tulokset printteinä matkaan jälkispekulaatioita varten.

Farkut ja t-paita ovat esimerkiksi oiva vaatetus keilaukseen. Hallilta saa pallon ja keilakengät. Sopiva pallo löytyy sovittamalla. Sopivassa pallossa on sormien reiät jämäkät, muttei liian tiukat ja peukalon ja etusormen etäisyys on semmoinen, että kun sormet ovat toista niveltä myöten reiässään, kämmen istuu pallon pinnalla.

Naiset ovat luontaisia keilaajia, sillä naiset malttavat kuunnella vinkit paremmin ja heidän keskittymisensä on miehiä parempaa. Se aiheuttaa välillä perheiden tai työporukoiden sisälle jännitteitä, kun itseään sporttisena pitävät miehet saavat keilaradalla "kyytiä" hameväeltä.

Keilahalleilta saa ja kannattaa kysyä vinkkejä. Jos keilakärpänen puraisee, niin hallilta saa seurojen yhteystietoja ja siellä on mahdollisuus ostaa omat välineet. Niiden lähtöhinta on n. 230 euroa/paketti (pallo, tossut ja keilakassi).

Tervetuloa kokeilemaan!

Kalenteri ladataan...


3.09.2010
Sellossa keilapäivä maanantaina 6.9. 2010

3.09.2010
Flamingossa ja Vuokatissa eurolla keilaamaan su 5.9.2010 klo 10-15

30.08.2010
Flamingon biljarditurnauksen huippuhetket 4Sport-kanavalla

Uutisarkisto

Flamingo-viihdekeskus Sokos Hotel Flamingo Flamingo Spa Electro Waves Kauppakeskus Sello Ravintola Retro

 

>>>